
Lauantaina 8.11. juhlittiin tuttuun tapaan seuran kulunutta kautta 2025 ja alamme kääntää katseita kohti tulevaa. Minitytöt saivat kunnian myös pelata tämän vuoden päättäjäisissä näytösottelun poikia vastaan. Näin monipäisen ja varsinkin äänekkään yleisön edessä eivät ole varmasti vielä tytöt tai pojat pelanneetkaan! Ei kuulunut edes valkkujen ohjeet kentälle. Tiukan ottelun päätteeksi voittajia oli kaikki kentällä todella hienosti pelanneet!
Kausi 2025 oli hienoa kasvua tytöillä, miten yksittäisistä pelaajista kasvaa yhtenäinen Joukkue. Monelle tuli tänä vuonna otettua vasta ensimmäisiä kosketuksia palloon ja toisille ensimmäiset pelit olivat täynnä onnistumisia ja myös niitä pettymyksiä, joita tarvitaan mukana tällä matkalla. Seikkailu kolmen pelaajan treeneistä kymmenen tytön iloiseen palloitteluun on ollut jo tähän mennessä hieno, mutta matka on vasta alussa.
Minityttöjen marraskuu jatkuu harjoitusten muodossa ja jo tulevana lauantaina 15.11. on tiukat pelit tiedossa Karhuhallissa. Tytöt harjoittelevat maanantaisin Väinölän koulun salissa klo 17-18 ja tiistaisin Karhuhallilla 17.45-19.15.
Kiinnostaako kokeilla jalkapalloa harrastuksena? Joukkueeseemme on helppo tulla matalalla kynnyksellä kokeilemaan. Jarno ja Rami opastavat tyttöjä jalkapallon saloihin ja tsemppaavat lapsia eteenpäin.
Rami-Juhani Viljanen
040 194 6079
raimotonv@gmail.com
Jarno Pirttimäki
jarno.pirttimaki@huoltogroup.fi
| 09.11.2025 22.13 | Harmauden keskelle loistoa - Kautta paketoitiin seuran päättäjäisissä. |
| 28.09.2025 19.15 | Porin Päivän turnaus - Minitytöillä upea turnaus! |
| 12.08.2025 07.45 | Minitytöillä onnistumisten täyteinen lauantai. |
| 14.07.2025 11.13 | Minityttöjen kesäinen tervehdys 👋 |
| 17.06.2025 08.18 | Minitytöillä onnistuneet ensimmäiset pelit. |
| 01.04.2025 23.02 | Kevätaurinko helli Minityttöjen siirtymistä ulkokentille. |